You can't know what'll happen. Pelattu/jatkuu kahvilassa

Paiskasin vanhan, ehkä jo hiukan ylikäytetyn treenikassini lattialle. En tiedä kuinka pöllyissä tai maagisissa taikasienissä olin ollut valitessani nyrkkeilyn valinnaisaineeksi. Pitikö se vielä mennä kaikille todistamaan, että säälittävämpää "jätkää" ei tarvinnut enää minut nähtyään edes miettiä etsivänsä. Oli miten oli, raahasin jalkojani vuonna 1990 siivottuja lattioita pitkin. (okei mitä mä edes kirjotan täällä xD) Oliko enää mitää mahdollisuuksia katkaista jalkojaan, jäädä auton alle tai muuta yhtä traagista, jotta pääsisin eroon koko kurssista, hyvällä tuurilla saisin liikkumiskiellon. Olin vaihtanut vaatteeni jo aikaisemmin tunnille kelpaaviksi (klick), sillä mitä yhtään liikunnanmaikka Trevor Middletonia tiesin olisin jälleen silmätikkuna. Toisaalta olikohan se ihmekään, kun lukemattomien kertojen jälkeen en saapunut tunnille tai keksin muun tekosyyn, jolla pääsisin eroon aineesta.

Avasin pukuhuoneen oven ja menin saliin, jossa suurinosa jo odottikin siististi rivissä Trevorin kävellessä edestakaisin oppilaiden nenien edessä paasaten siitä, miten urheilu oli koko maailman ylpeys ja sitä rataa. Ovi paukahti kai liian lujaa takanani, sillä Trevor kääntyi katsomaan minuun ja pieni ilkikurinen virne saapui kasvoille kuin tilauksesta. "Jaahas, vai herra Kimkin sattui saapumaan paikalle tänään" Trevor pärskähti muiden oppilaiden hymähdellen toisilleen. "Mmmmm..." mumisin lähinnä itselleni ja menin muiden kanssa riviin. "Selvä ja voisitte sitten valita itsellene parin ja jos yksikään, etenkään herra Kim päättää livistää tällä kertaa, voin taata, ettei kukaan tule pitämään siitä" Trevor katsoi minua suoraan silmiin. Oli siis parasta kaikille, että etsisin itselleni parin ja edes yrittäisin esittää osaavani jotakin.

(pssst. jos vaikka ne joutuisi jotenkin kuin sattumalta pareiksi nyt sitten xD Johdattelin tän ihan mahtavasti.)

Nyrkkeilutunti ei ollut alkanut ihan vielä - minä olin ennakoinut, livahtanut tyttöjen pukuhuoneeseen jo hyvissä ajoin. Tämä oli nyrkkeilutunneistani järjestyksessä toinen, olin vasta toipunut ensimmäisen rääkin, anteeksi, oppitunnin rasitteista. Salakuunteluni saalis varmisti epäilyni - nyrkkeilynopettajalle liikunta oli henki ja elämä, ja tunti minulle väärä valinta. Kumartelin latinankirjani yllä, läksyjä taitellen, kunnes kaikki neljä nyrkkeilijätyttöä pelmahtivat ovesta sisään, hajuvesipilven keskellä, minä sujautin kirjan laukkuuni ja evakuoiduin saliin. Minun piti puhua opettajalle jostain tuntikorvauksista, ehtisin juuri ja juuri.

Liikuntasali tuoksui tyypillisesti tuskanhieltä, kenkien muovipohjat narskuivat ja natisivat, ja pian kaikki oppilaat seisoivat Trevor Middletonin edessä sotilaallisessa rivissä. Innokkaimmat hyppelehtivät tai venyttelivät, liiankin intoa pursuen, minä tuijottelin katonrjaa. Oi katsokaa, siellä leijuu joku hahtuva! Trevor ärähti yhdelle myöhästelijälle, joka ei tuntunut kuitenkaan kiinnittävän toruihin sen suurempaa huomiota.

"Selvä ja voisitte sitten valita itsellene parin - - -" Sanat, joita uusi oppilas odotti puhtaan kauhun vallassa ja sormet ristissä. En minä tunne ketään, hyvä kun puhutaan edes samaa kieltä (siis kyllä minä englantia osasin. Periaatteessa. Sitten kun vastaan tuli kiva virne tai jotain muuta, niin... Noh, minä osasin englantia periaatteessa.), joten paha ripustautua kenenkään hihaan. Monilla oppilailla tuntui olevan jo vakipari, Trevor naputteli sporttista rannekelloaan - tässä pitäisi jo aloittaa!

Myöhästelijäksi päässäni ristitty aasialaisen näköinen poika oli joko haluton etsimään paria tai muuten vain orpo, noh, minä tarvitsin parin joka tapauksessa niin...

"Ollaanko pari?"

Yritin lieventää lievästi takeltelevaa englantiani hymyllä, joka toivottavasti kuvasti ystävällisyyttä eikä pakokauhua.

(Noin, ei yhtään tökerösti, Neil pelastakoon uuden lusmun xD)

Jos olisin jonkinsortin Jumala olisi ollut mahdollista heittää Trevor kauas helvettiin, sillä paritehtävät eivät varsinaisesti olleet number one thing listallani. Sain puristaa kynsiä nyrkissäni etten mennyt ja tuikkaissut vahingossa hiukan liian rajusti nyrkkeilynopettajaa. Muutaman ihmisen päässä oli jonossa uusi oppilas, jota en ollut nähnyt ennen. Tämä kääntyikin minun puoleeni hiukan anovilla sinisillä silmillään. Ensin en tajunnut edes mitä tyttö kysyi, hänen aksenttinsa ei kuulostanut englantilaiselta tai amerikkalaistyyppiseltä. "Mmm..tuota.....aa joo pareja..tietty!" virnistin omasta mielestäni varsin hölmösti ja sitä se varmasti olikin.

Tämä ei tulisi päättymään hyvin, olin tarpeeksi awkward jo normaalisti tuttujen kanssa, mutta täysin tuntemattoman. Olin ajanut itse itseni tähän, minkäs tein. Tyttö onneksi vaikutti ihan mukavalta, mutta mitä ihmettä keskustelen ihmisen kanssa, josta en tiedä mitään. Ainiin...tosiaan, yleensä ihmiset aloittivat esittelemällä itsensä, siispä menin sen kortin varassa. "Ummm..taidat olla uusi niin..no voit sanoa vain Neil:iksi" ajattelin sen olevan helpompi muistaa kuin oikea nimeni. "Selvä ja sitten kaikki menevät hakemaan hanskat sieltä kaapista tiuhaan tahtiin tai kannan teidät sinne niskaperseotteella ihan itse!" Trevor huuri melkein korvani juuressa. Huokaisin syvään ja osoitin uudelle tuttavuudelle tietä varastolle, jossa hanskat ja suojat pidettiin.

"Mmm..tuota.....aa joo pareja..tietty!" Henkinen hurraa, Herra Aasialainen Myöhästelijä (lempinimet kertyvät) suostui virneen säestyksellä, ja toivoin, että huvittava aksenttini oli tosiaankin vain hyvällä tavalla hauska. "Pelastit minut" nyökkäsin kohti Trevoria, jonka naama pullistui ja punastui ärjymisen vaikutuksesta, lisäsin listaani: Trevor, pitää liikunnasta, sotilaskomennoista ja ärjymisestä. Sylki lentää kauas. "En tahtoisi silmätikuksi. Tai opettajan pariksi. Hurmaava persoona, eikö?" Tavaramerkkini eli Hermostunut Höpötys pääsi valloilleen. Viimeisen kommenttini jälkeen olin purra kieleeni - kohteliaisuussäännöt olivat Englannissa erilaiset, opettajien morkkaamisesta ei välttämättä pidettäisi. Sanat tuntuivat kuitenkin tulevan jo helpommin, kielikin kai ymmärrettävää.

Herra Aasialainen Myöhästelijä esitteli itsensä Neiliksi, ja näytti tietä varastolle, Trevor loi tunnelmaa uhkaamalla nylkeä meidät tai jotain muuta yhtä oppilasystävällistä. "Hauska tutustua. Minä olen Aino." Onnittelin itseäni puheenvuorosta, joka ei levinnyt turhuuksiin. Varasto oli minulle vähän ihmemaa - en ollut nyrkkeillyt aiemmin, ja saatoin vain arvailla, mihin kehonosaan suojat piti teipata tai millaiset hanskat valita. Nappasin itselleni parin punaisia nyrkkeilyhanskoja hyllyltä kasvojeni korkeudelta ja tein tilaa seuraavalle hakijalle.

Tunsin itseni hiukan vapaantuneemmaksi, sillä oma aksenttini ei mikään järin kummoinen ollut, vaikka sujuvasti englantia visersinkin. Tyttö oli jo aikaisemmin kiittänyt minua hänen pelastamisestaan, joten ehkä hän ei ollut vielä tutustunut muihin ja ei tuntisi itseään täysipäiseksi luuseriksi, kun pääsi minun parikseni. Odotin jo innolla muiden kovien jätkien kommentteja, joita varmasti en tulisi jäämään ilman tälläkään kertaa.

Uusi oppilas heitti jonkinmoisen kommentin opettajasta ja nyökkäsin ujosti naurahtaen tämän letkautukselle. Oli mahtavaa, että tänä yritti luoda jonkinlaisen yhteyden välillemme, jotta parityö onnistuisi. Sain tytön nimen myöskin selville - kiitos hänen oma-aloitteosuutensa. "Aaaa...okei" saisinko lyödä pääni tiiliseinään tai lyödä itseäni kirveellä? Ajatukseni hiukan vaeltelivat omilla pelottavilla teillään, kun menin Ainon perässä hakemaan hanskat hyllyltä. Ohimennen tunsin kyljessäni terävän töytäisyn. Mulkaisin lähes 10cm minua pitempään jääkaappiin vieressäni, jonka naama oli tullut tutuksi niin käytävillä kuin tunneillakin. "Mitäs pikku Neilikka?" Max ivaili ottaessaan hanskoja. "Ei kummemmin" yritin päästä ihmisten ohi takaisin saliin, jossa Aino jo odotti. "Umm.. sori jäin vähän...juttelemaan" muminani saisi loppua tähän pisteeseen tai heittäisin hanskat tiskiin heti. "Ehtikö Trevor jo antaa ohjeita?" kysyin varmistaen etten edes yrittänyt sanoa tytön nimeä ennenkuin osaisin edes lausua sen.

//sorje tulee lyhyttä tekstiä, kirkotan tabletilla niin kestää tuplasti kauemmin :/

Palasin saliin, väistin yhtä ohi viuhuvaa poninhäntää. (Olin jotenkin päätynyt mieltämään urheiluliiveissään sporttisesti pompahtelevat tytöt vihollisikseni, tai ainakin eri porukaksi. Jako tuntui toimivan toiseltakin puolelta, liikuntatunnille taidokkaasti maskaralla paksunnetut silmäripset räpsyivät välillä suuntaani, mutteivat mitenkään ystävällisesti.) Keskityin tuijottamaan lattiaan ja taiteilemaan nyrkkeilyhanskojen solkia kiinni. Ensimmäinen hanska oli helppo, mutta toinen ei, nyrkkeilyhanskan peittämän käden sorminäppäryys ei ollut maailman paras. Päädyin hetken nykimisen ja tökkimisen jälkeen kiristämään vasemman käden hanskan kiinnityksen hampaillani. Trevor soi minulle pitkän katseen, ensin kummastuneen mutta sitten ilmeisesti automaattisen paheksuvan, taisin kohdella kaltoin koulun omaisuutta. (Eikä koulun omaisuus edes maistunut hyvältä.) Väläytin sovittelevan hymyn ja siirsin huomioni Neiliin, joka palasi välinevarastosta mutisemaan korostuksen värittämää englantiaan.

Neurootikko kun olin, ehdin vetää parikin tulkintaa - Herra Neil Myöhästelijä mutisi ja vältteli katsetta, oli varmasti lupautunut pariksi pakon edessä (tai nostaakseen pisteitään opettajan silmissä, tai kumpaakin). Jos tästä tunnista selvittäisiin kunnialla, kiittäisin pelastuksesta toistamiseen ja etsisin seuraavalla nyrkkeilytunnilla uuden uhrin. Neil kysyi, oliko Trevor ehtinyt antaa ohjeita, minä pudistin päätäni.

//Ei mtn, en kirjoita itsekään mitään romaaneja ^^'

Vastasin Ainon pään pudistukseen vain olkien kohautuksella. Siis oliko tämä todellista, mehän olimme kuin kaksi kuollutta mykkine eleinemme. Nyt tai ei koskaan, huokaisin...jälleen ja katsoin murhaavasti käsissäni roikkuvia hanskoja. Tungin ne pakon voimasta käsiini ja nostin katseen käsistäni Ainoon, joka oli omansa kamppaillut jo koristamaan käsiään. "Ootko koskaan nyrkkeilly ennen?" kysyin hetken päästä, kun muutakaan ei mieleen tullut. "Ite oon nyrkkeilly vaan hetken, tai no jos jo ymmärsit yskän niin jää aika usein tulematta tunneille" lähes ansaitsisin ablodit näinkin pitkästä lauseesta, jonka olin onnekkaasti saanut puserrettua suustani. "Herra Kim, jos sinulla ei muuta tekemistä ole niin kaksikymmentäviisi punnerrusta ei olisi pahitteeksi....NYT!" Trevor karjui, kun en elettäkään minkään eteen tehnyt.

Jupisin mielessäni manauksia, kun aloitin Trevorin laskiessa tehdä punnerruksia. Hienoa, Aino saisi minusta mahtavan kuvan tämän perusteella. Toisaalta, ehkei hän ollut niin typerä ettei huomaisi minun olevan ryhmän silmätikku. Yhdessätoista koko ruumiini huusi hallelujaa ja jos tähän kuolisin, Trevor saisi olla varma, että vainoaisin kuolleena tätä ainiaan. Tehtyäni vaaditun määrän punnerruksia Trevor nyökkäsi minut ja Ainon aloittamaan ensin lämmittelyllä. Ihanaa, toisinsanoen muutamakymmenen kertaa hölkkäämistä kentän ympäri, jonka aikana saisin luvan keksiä keinon avata keskustelua enemmän.

Olin vastata jotain olemattomasta urheilutaustastani ja Vääristä Kurssivalinnoista, kun Trevor päätti antaa oppitunnin häiritä pikkuhiljaa viriävää keskustelua, ja komensi Neilin tekemään punnerruksia. Tämäkin siirtyi kohdaksi mieleni pitkään listaan: Ei mokailla nyrkkeilyssä, koska siitä seuraa punnerruksia. Jotkut aloittelivat jo lämmittelyä, hölkkäsivät salin reunoja pitkin, etuperin, takaperin, minä jäin vähän typeränä seuraamaan Neilin punnerruksia. Pareja kun oltiin niin ei olisi ollut kohteliasta aloittaa lämmittelyä ennen toista. Vaaditut punnerrukset pinnisteltiin loppuun asti, ja Trevor siirtyi piinaamaan jotakuta muuta. Pyöräytin silmiäni Neilin suuntaan, ja vilautin kieltäni Trevorin loittonevalle selälle. Jotenkin opettaja aisti sen, ja kiepahti ympäri kasvoille ilmeisesti ikuisuudeksi jämähtänyt tuima ilme taisteluvalmiudessa, minä ehdin juuri ja juuri vetää kielenpään suuhuni, ja esitellä parhaan version "voi minä olen vain vähän hassu vaihtari, tyttökin vielä, antakaa armoa" - ilmeestä.

Laahustin kohti salin laitaa ja improvisoitua juoksurataa, vähän vähemmän innokaasti. "Ei, en ole nyrkkeillyt ennen. Olen tosiaan uusi, viime koulu oli eri maassa, siellä ei opetettu nyrkkeilyä, enkä tiedä minkä pahanhengen riivaamana minä tämän aineen valitsin." Tartuin aiemmin tarjottuun keskustelunaiheeseen. Hanskat painoivat käsissä, eikö näitä olisi voinut pukea lämmittelyn jälkeen? "Ja... Trevor taitaa vihata sinua vielä enemmän kuin kaikkia muita?" Naurahdin, lähinnä varpailleni.

Jos ei muuta niin Aino osasi ainakin näytellä viatonta. Tämän tunnin jälkeen Aino tuskin haluaisi laskea omia tuntipisteitään viettämällä aikaa kanssani nyrkkeilykurssilla. "Haha sittenhän meitä on kaksi täällä!" sain melkein jo naurettua ääneen. "En tiedä miten pahasti sain lyödä pääni, että koskaan valitsin koko nyrkkeilyn" kerroin hölkätessämme ympäri kenttää hitaalla tempolla, jottemme täysin kuihtuisi kasaan ennen kunnon treenejä. "Mistä sä tulitkaan...vai menikö mulla ihan ohi...sori" koitin pahoitella, joskus osasin todella unohtaa muiden olemassaolon jos oikein yritin. En uskonut Ainoa sen enempää kiinnostavan, mutta puhumisen ilosta tai surusta päätin jatkaa "Ite oon asunu jo pitkään Englannissa, mutta no niinkuin huomaat ja ehkä kuuletki ni oon Etelä-Koreasta" sanoin vilkaisten samalla Ainoa, joka näytti ainakin vielä kuuntelevan turhanpäiväisiä juttujani.

Olimme hölkänneet itsemme jo näännyksiin, kun Trevor käski kaikkien pitää PIENEN tauon. Joka yleensä Trevorin mielialan mukaan kestin 1-2 minuuttia, ei yhtään enenpää. Istuimme alas, kaikki hiukan tuohtuneina, tottakai pitäen etäyttä niihin jotka eivät kaivanneet minua seuraansa. "Olisi yksi ehdotus" yritin puhua hiljaa Ainolle jotteivat muut kuulisi. "Olisiko mitään ehdotusta jolla pääsisi pois tästä kidutusleiristä?" kuiskasin anovalla katseella. En uskonut, että tämäkään oli niin mielissään Trevorin tunneista. Vaikkemme olleetkaan ainakaan toistaiseksi mitään best friend forever kamaa, ei silti olisi pahitteeksi jos pääsisimme pois Trevorin valvovan silmän alta.

Jalat tuntuivat jo kevyessä, voimia säästelevässä näytöslämmittelyhölkässä lyijynraskailta, toissapäivän nyrkkeilytunti se kai painoi vieläkin. Miten tätä jaksaisi kolme kertaa viikossa? Päätin keskittyä tuskan tuntemisen sijasta Neilin puheisiin ja askeleen keveänä pitämiseen. "Sitä menee kuvittelemaan, että on jotain muuta kuin pelkkä rääpäle ja muka jaksaa jotain" Myötäilin "Mitä muita valinnaisia sinulla on?" Keskustelu kulki vielä vähän kohteliaan ja tuttavallisen rajalla - kauanko tässä oltiin tunnettu, kaksikymmentä minuuttia ja neljätoista sekuntia? "Ja minä tulen Suomesta. Selittää varmaan kökön englannin ja antisosiaalisen mökötyksen." Toistin itseäni, ja yritin sijoittaa Etelä-Koreaa päässäni maailmankartalle. Jossain Aasiassa, se sai riittää. "Aa, niin kaukaa. Koskaan koti-ikävää?"

Trevorin taukoa toitottava pillinsoittoa saattoi verrata taivaan porttien avautumiseen, ja lysähdin koko lailla niille sijoilleni istumaan ja tasaamaan hengitystäni. Rapakunnossa, myönnetään. Yllätyin vähän, kun Neil ehdotti korein sanankääntein lintsaamista. Ehkä tämä tarkoitti, että en ollutkaan vain päivän välttämätön paha ja uusioppilas-takiainen? Puraisin huultani ja mietin vähän. Viime vuonna tuli tosiaan lintsattua, että ei se olisi temppu eikä mikään, mutta minulla oli vielä aika kiltin maine ja...
Ja hitot. Vaihto-oppilasvuosi, ei näillä arvosanoilla olisi mitään merkitystä kotona. Plus en ehkä selviäisi hengissä tunnin loppuun asti, joten madalsin ääntäni, kohotin katseeni kattoon ja kohautin olkiani kovin viattoman oloisena "No minä ainakin pääsen livahtamaan pois, jos onnistuu sinultakin niin uskon, että mikä tahansa muu paikka on parempi kuin tämä."

Silmäni olivat nauliutuneet Ainoon, joka näytti hyvin epäilevältä asian suhteen. Ajattelin jo hetken, että tämä päättäisi, että olin todellakin vain luuseri, joka ansaitsi tulla silmätikuksi. Tämä aavistus kuitenkin katosi kuin tuhka tuuleen, kun pieni ilkikurinen katse suuntautui takaisin minuun hyväksyen, ainakin puoliksi ehdotuksen. "Olenhan mä mestari tässä lintsaamisessa, ainakin nyrkkeilyn suhteen" sanoin ja nousin seisomaan pyyhkien näkymätöntä pölyä vaatteistani. Oli vain yksi ongelma, miten ehtisimme ottaa kamppeemme mukaan ja ehtiä pois ennen tauon loppumista.

Vinkkasin Ainoa tekemään saman ja lähdin kävelemään pukkareille, jossa voisin vain heittää kamat sivuun ja ottaa omani mukaan. Yhden hyvän puolen olin huomannut siinä, että kukaan ei juuri minua kummemmin huomioinut oli, ettei kukaan melkeinpä edes välittänyt mitä tein, missä olin tai miksi tein jotakin. Siltikin tuntui kuin silmät tuijottaisivat minua syyllistäen, korkeintaan sen tekisi äitini jostain kilometrien takaa, jos vain tietäisi. Ajoinhan minä tässä samalla muiden koulumenestyksen turmioon. Onni todella olisi meidän puolellamme jos pääsisimme ulos jäämättä kiinni.

Neilin, Herra Aasialaisen MyöhästelijäLintsarin kasvoille syttyi hymy, kun hän tajusi että saisi seuraa karkuretkelleen. Nyrkkeilytunti oli ollut ainakin tähän mennessä parempi kuin oletin - Neil vaikutti ihan kivalta tyypiltä, ja olin suhteellisen varma, että tunti vain paranisi sitten, kun olisimme kaukana hikisestä liikuntasalista. Neil nousi ylös ja elehti minua seuramaan, pudistin pikaisesti päätäni. "Nähdään salin ulkopuolella, menee ihan hetki" Ajattelin nimittäin, että olisi aika vaikea vain kävellä kesken kaiken pukukaappien kautta pihalle. Pienestä harhautuksesta saattaisi olla hyötyä myös Neilille, jos opettaja keskittyisi hetken minuun.

Nousin seisomaan, suoristin ei-niin-urheilullisten collegehousujeni vyötäröä ja kipitin opettajan luokse, muistelin siinä samalla, miten näytettiinkään surkeaa naamaa. Vähän tämä soti periaatteitai vastaan, Uusi Parempi Aino ja näin, mutta nyt oli hätätilanne. Ja Uusi Parempi Aino valitsisi mahdollisen uuden ystävän kuolettavan nyrkkeilytunnin yli. Toivoin, että Trevoriin tepsisi vanha temppu, vaikka hän vähän tiukkis olikin. Kun surkea ilme oli asemoitu naamatauluun valittelin vähän arasti Suurelle Pelottavalle Opettajalle "tyttöjen kipuja", ja onni oli myötä, sillä kaikkien tapaamieni miesopettajien tapaan Trevor ei tahtonut sen suurempia todistuksia kivuista vaan myöntyi nopeasti siihen, että lähtisin lepäämään, mutta ensi tunnilla pitäisi sitten olla hyvin, hyvin äärimmäisen ahkera. Nyökkäsin kuuliaisesti ja karkasin pukukopeille, heitin liikuntapaidan nurkkaan ja vedin puhtaan päälleni, irvistin haljenneesta peilistä vilkuilevalle kuvajaiselleni ja hiivin käytävälle, liikuntasalin oven eteen.

Oletin vahvasti, että Aino oli tajunnut mitä tehdä, joten sen kummempia miettimättä heitin kaikki kamat lähes yhdessä mytyssä laukkuun ja vaihdoin hiukan, no freshimpiin kuteisiin entisistä hihattomasta ja löysistä collage-housuista. Olin vannonut koko ikäni, etten todellakaan pukisi shortseja, joita Trevor suositteli niin monesti päälleni, vaikka mikä olisi. Maailmanloppukin kalpenisi sen rinnalla. Olinhan koulun nimetty pissaliisa, joten siistin nopsaa hiuskuontaloani ja astuin ulos jumppasalista.

En tiedä olenko koskaan aiemmin ollut niin mielissäni raikkaasta ulkoilmasta, sillä tunsin kuin olisin taivaassa entisen pistävän hienhajuiseen liikuntasaliin verrattuna. Jäin odottamaan Ainoa, jonka ainakin toivoin onnistuneen paossaan. Potkaisin kengänkärjelläni paria pikkukiveä, jotka pomppivat kipakasti toisiaan vasten ja jääden sitten paikoilleen noin metrin päähän. Näpläsin kännykkääni ajan tapoksi, tai no, lähinnä tuijotin kelloa siinä toivossa, että mustahiuksinen tyttö ilmestyisi ovesta piakkoin. En todellakaan halunnut aiheuttaa tytölle ongelmia omien tempauksieni johdosta.

Hetki kului ja lopulta näin tutun silmäparin pilkahtavan ovesta. "Keksitkö jonkun hienon tekosyyn, että pääsit herra ei niin mukavan paasaukselta?"kysyin silmiäni siristellen auringon johdosta.

Pysähdyin käytävällä vielä pieneksi hetkeksi - no niin, ensimmäinen lintsaus, vieläpä onnistunut, onnea Aino. Toivottavasti se Neil ei ollut hiippaillut jonnekin, vaan hänestä saisi seuraa tälle vasta taiotulle hyppytunnillekin. Kotona poissaolosta olisi tullut merkintä, jonka äiti olisi voinut tarkistaa vaikka heti. Kannatti karata ulkomaille, nauroin vähän happamasti mielessäni, saat olla oma moraalinvartijasi. Siloittelin sormillani hiuksiani, kieltämättä ehkä vähän nolostuneena siitä, että Neilin hiukset olivat aika lailla laitetummat kuin omani, ja minun piti olla tyttö. Mustan keskelle piilotetut silmät kyllä löytyivät, ja kynsilakkakin oli kulunut vain reunoistaan. Harkitsin hetken perääntymistä takaisin pukuhuoneeseen ja vielä pientä ihmismäistymistä, mutta päätin sitten, että ei sillä voinut olla niin paljoa väliä. Ihan hyvä näin, jos kelpasin nyrkkeilytunnilla karseissa verkkareissani niin kyllä nytkin.

Suuntasin lähimmälle ulko-ovelle, tämä oli suuri saavutus minun suunnistustaidoillani, ja ulkona auringonpaisteessa seisoikin jo Neil. Hän näpräsi kännykkäänsä, mutta kohotti kuitenkin katseensa nopeasti, ja kyseli miten pakoni sujui. "Keksin, kiitos, ja hyvällä tuurilla ei tule merkintöjä" Virnistin, ihan pikkuisen melkein ylpeänäkin.

Mietin, että jos ne hiippailis tällä "hyppytunnilla" esim. kahvilaan viettämään aikaa, niin voitas jatkaa siellä? Jos käy niin jatkan sinne tästä samasta kohasta mistä jäätiin.

Jeps, kuulostaa hyvältä.
Kiva ropettaa pitkästä aikaa, näin sivuhuomautuksena, kiitos ropeseurasta :3

Hehe ei mitään, samoin sinulle! Menen jatkamaan sinne kahvilaan^^.