Black coffee, just what I needed / Pelattu

Päästin kasvoilleni pienen virneen, lähes olemattoman, joka häilyi paikallaan hetken ja oli taas kateissa. Olin aika ilmeetön jos nyt niin voisin itseäni kuvailla. "Mitä jos mentäis tohon kahvilaan..et oo varmaan vielä ehtiny siellä piipahtaa?" kysyin kääntyen Ainon puoleen. Jos veikkukseni osuisi oikeaan, tämä oli tullut kouluun vastikään, joten samalla pystyisin näyttämään oman vakiopaikkani. Nyt, kun meillä oli tunti hukattavana ei edes olisi ongelmia ajassa, ehtisimme mainiosti istua kahvien ääressä. Se taas meinasi sitä, että minun oli pakko ryhdistäytyä puhumisen osalta ja hommata jotakin puhumisen arvoista. Eihän se niin vaikeata ole, ihminen puhuu jokainen päivä, tai no ainakin kuuluisi.

"Kuinka kauan oot ollu täällä?" kysyin täysin heittämällä kysymyksiä sieltä täältä, laidasta laitaan, jotta välillämme oleva hiljaisuus saataisiin rikottua. "Ainiin ja sanoinko mä jo, että oon kolmannella vuosikurssilla?" kysyin hätkähtäen. Kahviholistina tarvitsisin sen kahvin ja nopeasti, että koomassa olevat aivoni virkeytyisivät hiukan parempaan kondikseen.

Sulloin kädet farkkujeni taskuihin ja kohautin harteitani, nyökkäsin samalla, näin monimutkaisen eleen saattoi tulkita myöntymiseksi. "Kahvila kuulostaa hyvältä. Kahvi kuulostaa hyvältä" Naurahdin. Myönnetään, olin maannut yöllä vähän valveilla, enää en voinut syyttää aikaeroa, nyt syynä oli ilmastointi, joka päästi aina välillä hassuja naksahduksia, jotka yliaktiivinen mielikuvitukseni muunsi hirviönkynsien rapinaksi lattialautoja vasten. En ole pelkuri tai mitään. Ihan vähän vain.

Olin itse asiassa aika kiitollinen kysymyksistä, ei tarvinnut keksiä pakosta mitään sanottavaa. "Tämä oon... Neljäs päiväni? Joo, neljäs." Nyökkäsin. "Minäkin olen kolmannella, taisin jo kysyä valinnaisiasi?" Muistin kysyneeni mutta joko vastausta ei ollut kuulunut tai sitten olin ehtinyt unohtaa sen jo.

Huonoimmalla mahdollisella hetkellä kännykkäni alkoi kilistä, kirkua ja kilkattaa. Kaivoin sen pikapikaa taskustani, kukapa muukaan kuin kotiväki, nyökkäsin nolona Neilille, pakko vastata. Vaihdoin englannista suomeen, valehtelin vain pikkuisen omantunnonpistoksen kera olevani välitunnilla ja matkalla saksanluokkaan, ja pyysin kolme kertaa, etteivät soittaisi ihan joka välissä. Tai edes ihan joka päivä. Pliis. Puhelimessa puhuminen seurassa ei ollut kovin kohteliasta, joten lopetin lyhyeen ja hylkäsin kiiltäväkuorisen kapistuksen ihan laukkuni pohjalle.

Olin hyppiä riemusta, kun keskustelua alkoi syntyä enemmän mitä lähemmäksi kahvilaa tulimme. "No sittenhän me ollaan samalla luokallakin, hyvä sattuma!" sanoin niin positiivisesti kuin suinkin. Kun sinisilmäinen tyttö kuulisi mihin kastiin minä kuuluin, voisin vaikka olla varma, ettei seurani enää hyppytunneilla kelvannut. "Aa juu, anteeks mä en tainnu vastata siihen ollenkaan, mulla on nyrkkeilyn lisäks musiikkia, jalkapalloa ja..no kotitaloutta" mumisin, koska no kotitalous ei varsinaisesti kuulunut niihin mitä ensiksi ajateltiin pojan ottavan. "Joo tiedän, kotitalous ei oikee....no nii, se on vaa rentouttavaa ja saa olla vapaasti" yritin selittää epätoivoisesti. "Ja tosiaan päätin oikeen kunnolla hankkia ongelmia Trevorista, kun otin jalkapallon" totesin, kivien rahistessa kenkien alla.

Kännykkä alkoi soimaan, ja olin varma ettei se kuulunu minulle, ja Aino nappasikin kännykkänsä käteensä ja alkoi puhua kaiketi omalla äidinkielellään. "En taho udella liikoja tai muuta, mut oliks siellä joku tärkeäkin henkilö?" kysyin. Arvelin menneeni jo liia pitkälle, eihän asia minulle mitenkään kuulunut.



//ainiin ja saat ihan mun luvalla autohittailla silleen sopivissa määrin, tuskin nyt mitään kauheen lopullista ja dramaattista kuolemaa siitä tule :')

Sitä mukaa kuin kahvila lähestyi, minä rentouduin vähän - en enää jännittänyt hartioitani tai panikoinut jokaisen englanninkielisen sanan oikeaoppista äänätmysasua. Tämä saattoi olla ensimmäinen keskivertoa kelvollisempi keskustelu kaikkien neljän Quine's Hillissä viettämäni päivän aikana. "Varo vain, samalla luokallakin, et pääse minusta siis mitenkään eroon" Naureskelin. "Minulla on nyrkkeilyn lisäksi ATK:ta, latinaa ja saksaa. Latina ja saksa siksi, että olen lukenut niitä jo, jotain helppoa siis, ATK ruokkii nätisti nettiaddiktiota ja noh... Nyrkkeilystä sinä tiedäkin jo." Luettelin omat valinnaiseni, nyökyteltyäni ensin päätäni Neilin listalle. "Musiikki kuulostaa kivalta, kotitalous myös, opiskelin sitä vielä viime vuonna. Sujuuko jalkapallo paremmin kuin nyrkkeily vai..?" Rohkenin epäillä.

Pohdin hetken mitä vastata uteluihin kännykkäsoiton alkuperästä. Hm, no tietenkin siellä soitteli kauhistuttavan komea metrikahdeksankymmentä senttiä pelkkää lihasta - poikaystäväni kaukaisesta kotimaasta, tai jotain muuta. Ihan mitä tahansa muuta kuin 'äiti soitti, se kysyi, söinkö aamupalaa.' Kallistuin kuitenkin lopulta rehellisyyden puolelle. "Äh, äiti vain. Hössöttää." Takeltelin.

//Oki, noh, tuskin Aino mitään hirveänkammottavaa nyt saisi aikaan vaikka yrittäisikin :3

Olin positiivisilla mielin, kun kuulin jopa naurua tytön suusta. Jalkapallosta kysyessään sain melkein pidätellä naurua. "No ei todellakaan, oikeastaan ajattelin sitä vain egon kannalta aluksi, jos tajuut. Meinaan tämmösen sintin on aika vaikea sanoa kellekkään mitään, mut oon jo luovuttanu, minkäs sitä geeneilleen voi" naurahdin kertoessani hiukan jopa nolostuneena miten päädyin jalkapallon valitsemaan.

"Niin no...äidit on vähän sellasia" hymähdin. "Tai siis..meinaan, et omakin äiti vähän samanlainen" selitin, ja samalla mieleen tulikin jo koti. Tottakai sitä mietti usein oliko kaikki kotona hyvin, ja mitä kuului kellekkin, mutta koulun vilinässä (jonka tein itselleni laiskemmaksi mitä sen piti olla), en vain ehtinyt tai jaksanut jutella vanhemmille aina. Vaikka olinhan minä aika mammanpoika loppupeleissä.

Tullessamme kahvilaan, olin jo melkoisen varma että tämä keskustelu tulisi onnistumaan, eihän se niin huonosti ollut mennyt. Katsoin kassalle jo valmiiksi, jossa pyöri kiireinen ja kaiketi alati nuorisoon kyllästynyt myyjätär, ja kehotin Ainoa tilaamaan ensin, joten päästin tämän ohitseni jonossa hyvillä mielin.

"Eli sopivasti jalkapalloa JA kotitalousopintoja" Nyökkäilin. "Ja no, kyllähän sinä jotain olet saanut sanottua. Minulle ainakin. Hence tämä lintsaus." Hymähdin vähän ja avasin kahvilan oven. Kahvilassa ei ollut mitään vikaa - se oli sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä suuri, vähän kiireinen niin, että keskustelut suojasivat toisiaan salakuuntelun uhalta.

"Ja joo, äidit ovat. Ehkä se vähän rauhoittuu, kun tottuu siihen että en ole kotona, mutta ei sen nytkään tarvisi soittaa kolme soittoa enempää päivässä. Velikin soittelee" Hermostunut Höpötys iski taas, ei Neil ollut kysynyt mitään veljistä tai perheistä. Ollaan ihmisiksi nyt. Kaikki on mennyt aika hyvin tähän asti - ei pilata mitään enää tässä vaiheessa.

Tilasin väsähtäneeltä myyjältä kahvin, ihan tavallisen, ja haalin mukaani ihan liikaa sokeripaloja. Neil jäi tilaamaan, minä suuntasin kohti yhtä pöydistä. Potkaisin tuolin vähän kauemmas korkean pöydän äärestä ja aloin kuoria valkoisia sokerikuutioita paperikääreistään. Neljä sokeripalaa per kahvikuppi, mitä sitä makeanhimolleen voi.

Katsoin ihmeissäni, kun tyttö haali sokeripaloja mukaansa yksi toisensa perään, mutta jokaisella meistähän on omat paheemme eikö vain? Mietin tytön mainitsemaa veljeä, vai oliko niitä enemmän kuin yksi, muistini alkoi tehdä tepposia jo nyt josta tiesikin, että oli aika saada kahvia masiinaan. Tein tilaukseni, eli mustaa kahvia ilman mitään, pahaahan se oli, mutta jos se ei pitänyt hereillä oli edes turha yrittää. "Tuleeko muuta?" myyjä kysyi, kun vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi etten ottanut muuta ja ojensin rahat tämän käteen. "Onko kahvipassia?" edelleen melko tasapaksu ja lattea ääninen myyjä kysyi. Tajuttuani kysymyksen mumisin vain epämääräisen kieltävän vastauksen ja heilutin päätäni kuin hullu. Koko passista mitään ollut kuullutkaan koko aikana täällä ollessani.

Istuin vastapäätä pöytään, jossa Aino istui. Kieputin lusikkaa mukissani hetken, aivan kuin elokuvissa ja maistoin kahvia, joka sai melkein irvistämään. "Niin..mm...sä puhuit jotain sun veljestä..niin...onko sulla enemmänkim sisaruksia?" kysyin, eikai toinen voinut saada kilareita jos hän kysyi jotain tälläistä, oliko se liikaa kysytty, meinasin jo seota päässäni. Katsoin sivummalle, jossa jotkut jo jakoivat kuumimpia juoruja, hekin taisivat ottaa luvatonta vapaata koulun arjesta. Käänsin kuitenkin katseeni takaisin uuteen ystävääni, vai oliko hän vain tuttu, kai se selviäisi myöhemmin.

Särvin kuumaa kahviani - se maistui melkein kahvikarkilta kaiken sokerin jälkeen, mutta hyvän puolena maidottomassa kahvissa oli sen ulkonäkö. Mustaa kahvia, thyylikästä, olen aikuismainen ja kiireinen ja tarvitsen tämän pitääkseni verenkiertoni yllä hetkisen elämäni keskellä. Ajatelkaa näin.

"Niin..mm...sä puhuit jotain sun veljestä..niin...onko sulla enemmänkim sisaruksia?" Neil uteli, vähän epävarmasti. Mutisi taas. Kiersin paperit vielä yhden sokeripalan ympäriltä ja taitoin itse sokerimötikän kahteen osaan, onnea tuomaan, niinkuin aina. Neurootikkous kics in, jälleen, kyseleekö tuo nyt aikaa tappaakseen vai kohteliaisuudesta vai..? Tein pikkuisen lupauksen päässäni: vaikka Neilin seurasta nautinkin, en ryhtyisi takiaiseksi. Moikkaisin käytävällä, mutten tuputtaisi seuraani. Pelastihan Neil minut jo kerran, niin enempiä olisi turha odottaa.

"No, on ja ei ole. Tai siis isällä on kuulemma uusi tytär, jotain... neljä viikkoa nyt, mutta... Ei olla kauhean läheisiä" Selitin. Olihan se lähettänyt kännykkäkuvan punaisesta, rääkyvästä nyytistä, mutten ollut tiennyt miten vastata, joten se keskustelu oli tyrehtynyt siihen. "Mutta mä jaarittelen, taas. Entä sinä, onko sinulla sisaruksia tai jotain?"

Taisin tehdä suuren virheen kysyessäni tytöltä tämän sisaruksista. Saisinko nyt vain menolipun junan alle, tietenkään en osaisi sanoa tähän mitään järkevää, itselläni ei samanlaista tilannetta ollut. "Aaa, no...mutta ehkä teistä tulee läheisempiä..tai niin" hienoa Neil, aivan mahtavaa, mitä itselleni olen sanonut monia kertoja, että älä edes yritä sosialistua, kun et sitä selvästikään osaa.

Liikuttelin hermostuneesti käsiäni kahvikupin kahvalla, kun Aino kysyi omasta perheestäni. "Et sä mitään jaarittele" hymähdin ennenkuin jatkoin. "Pikkusisko, on nyt viisvuotias, tai no täyttämässä kuus" selitin, oli aikaa kun pikkusiskoanikaan olin nähnyt tai edes puhunut puhelimessa. Hörppäsin kahviani ennenkuin se ehtisi jäähtyä paikoilleen valkoisessa kahvimukissa. "Mikä tunti sulla on seuraavaks?" kysyin, arvelin sen olevan sama, kun kuitenkin samalla luokalla oltiin.

Täysin musta kahvi höyrysi vielä edessäni, ei se mihinkään ehtisi kylmetä, lähinnä hyvä pako hiljaisiin hetkiin. Päätin, että nyt olisi jo aika kertoa tytölle, että oli ehkä tälle parasta ettei hengailisi kanssasi, mutta entä jos tämä ei edes ollut ajatellut sitä. Mietin hetken miten asian toisin esille ja epävarmasti kakistin ulos mitä olin suunnitellut jo pidemmän aikaa sanovani. "Ömm, vois olla parempi, ettet hengailis mun kanssa enään tämän jälkeen, meinaan ei tee hyvän kenenkään imagolle" yritin auttaa asiaa hiukan epävarmalla hymyllä.

Tuijottelin kahvikuppini kiinnostaviin syvyyksiin ja kuuntelin kaikkien huulilta aina karkaavaa pakollista, vähän säälivää ja vähän hämmentynyttä no mutta kyllä se siitä hyväksi muuttuu, tulette läheisemmiksi, menette yhdessä Disneylandiin ja ostatte mätsäävät lippikset, toisessa lukee isä ja toisessa tytär - selitystä. Kaduin vähän, että olin edes mennyt mainitsemaan koko jutun. "Mmnmh. Hm. Saa nyt nähdä." Toistin nyökkäysolkienkohautusmanööverini jälleen, mutta potkin sitten itseni reipastumaan. Kahvilla ihan kivan tyypin kanssa, ei nyrkkeilytunnilla, hymyä! Huuleen! Nyt!

"Ois mullakin sisko, veli osaa välillä olla rasittava" Naurahdin. "Sinun siskosi on sitten aika paljonkin nuorempi kuin Väinö, Väinö on... jotain yksitoista tai kaksitoista?" Pakko kai sen oli olla jotain sitä luokkaa. "Ja älä sanokaan nimistä - Aino ja Väinö, sointuu niin hienosti, kuulostaa vain vähän vajaalta" Päätin katkaista höpöttämisen jälleen tähän. "Mulla taitaa olla seuraavaksi äidinkieltä." Muistelin.

Yllätyin kieltämättä aika ruhtinaallisesti, kun Neil sanoi, että minun kannattaisi välttää hänen seuraansa jatkossa. Ottaen huomioon että täällä kahvilassa ei oltaisi jos tuo itse ei olisi kysynyt minua mukaan, tällainen purkaus oli vähän hassu. "Tota... miksi?" Kysyin, ennen kuin ehdin ajatella sen tarkemmin. " - - - Tai siis joo tuota, ei kai minun seurani mitään kovin ihmeellistä, niin..." Päädyin sitten tarjoamaan pakotietä tilanteesta, jos Neil sanoi noin vain saadakseen jonkun kivan tavan ilmaista, että minun seurani ei sitten tulevaisuudessa kiinostaisi?

Kaduin heti, mitä olin sanonut. Tottakai tarkoitukseni ymmärrettäisiin väärin, olisi pitänyt pitää suuni kiinni, kun se vielä mahdollista oli. "Meinaan, että ei siinä muuta, mutta jos haluut, että muut ei kato sua ihan kieroon, niin vois olla parempi, että hommaat jotain tasokkaampaa seuraa" sanoin tälläkertaa melko nopeasti ja varmasti. Viimeisenä halusin loukata ketään toista omilla ongelmillani. "Ei sun seurassa mitään vikaa siis, sitä vaan meinasin" paikkailin aikaisemmin sanomaani ja tunsin naamani helottavan jo tarpeeksi punakkana ilman, että menisin laukomaan lisää mahtavia lauseita päin Ainon näköä.

"Sori.." mumisin vielä hiljaa puseron kaulukseeni. "Ei oo nimittäin vielä liian myöhästä" huomautin tälle, että hänellä oli mahdollisuus paeta vielä paikalta ilman, että kukaan huomaisi hänen olleen minun kanssani kahvilassa. Olisi ollut parempi tämän saada tietää tilanteensa joltain toiselta kuin minulta. Katsahdin vielä tyttöä suoraan silmiin "Mutta siis jos se sua ei haittaa, niin ei sitten mitään. Aattelin mainita, ettei tuu ihan puun takaa" yritin hymyillä, mutta taisi mennä enemmän irvistyksen puolelle. "Jos vaihetaan vaikka puheenaihetta, eiköhän meiän pitäs nyt nauttia tästä ylimääräsestä hypäristä?" totesin ja pystyin kuvittelemaan kuinka uutisissa aihetta vaihdettiin aina naputtamalla paperipinoa pöytään.

"No totaa..." Pyörittelin kahvini loppuja pitkin kahvikupin pohjaa, katselin lähinnä pöydänlaitaa, äh... En tiennyt kovinkaan tarkasti, miksi Neilin seura olisi nyt niin kammottavan kartettavaa, en ollut varmaan kuullut kaikkia juoruja vielä vaikka Aysha niitä kovin hanakasti oli eilen tuputtanutkin. "Jos tasokkaammalla seuralla tarkoitetaan sellaista porukkaa kuin ne nyrkkeilytunnin priimukset" - eli pomppivat, puistatuksia aiheuttavat poninhäntätytöt ja itsetyytyväisinä myhäilevät metrikahdeksankymmentäsenttiä korkeuksiin kurottelevat kaapit, joiden älykkyysosamäärästä ei ollut hirveitä takeita - "niin ei kiitos."

Seuraavaksi olikin minun vuoroni takellella ja muuttua kalpeilta kasvoiltani vähän värikkäämmäksi "Jos vielä kaipaat seuraa laistamaan Trevorin hirmuvallan alta niin mä taidan olla aina vapaa" Virnistin vähän köpelösti, apua-oliko-tämä-nyt-liian-tuttavallista, kun tuota ei tässä varmaan ihan vielä mitään kavereita oltu. Ja vannoinhan jo, etten tuppautuis seuraan. Voi luoja, että voi puhuminen olla vaikeaa.

Aiheenvaihdosehdotus oli pelastus, kohotin viimein katseeni sieltä pöydänpinnan tahmatahrojen viidakosta, katsoin ihan silmiin, ja nyökkäsin. "Sopii mulle."

"Niin no sä et varmaan vielä tän neljän päivän aikana oo ehtiny kuulla kaikkia juoruja" naurahdin pienesti kieputellen lusikkaa kahvikupissani. Olin toisaalta iloinen ja yllättynyt, että tyttö ainakin vaikutti olevan erilainen, tai ainakaan hän ei päin naamaani alkanut kertoa kuinka ei enää seurani kelvannut. "Vähän arvelen, että Trevor aikoo lukita mut sinne salille koko iäkseni tän tempauksen jälkeen" virnistin kuvitellessani Trevorin naaman sylkemässä päälleni kuin kimpaantunut sika konsanaan. "Sillä riittää sananvarastoa tämmösille laiskimuksille kuten minä" en ollut varma pitäisikö minun olla peloissani tulevasta selkäsaunasta, vai olinko ainoastaan huvittunut.

"Mutta jos pääsen vielä joskus sieltä tunnilta livahtamaan, niin kyllä seura kelpaa!" hälytyskellot soivat jo päässäni, enhän minä koskaan tunkenut itseäni muiden seuraan. Ottaisinko riskin, että Aino saattaisi myöhemmin vaihtaa puolta, kun todella saisi kuulla mahdollisilta huonetovereiltaan juttuja uudesta ystävästään aka minusta. "Mmm..tää..on vähän randomia, mut mitä kiinnostuksen kohteita sulla on, tai siis niinkuin mitä tykkäät tehä vapaa-aikana?" kysyin. Kai sitä pitäisi yrittää tutustua toiseen paremmin jos kavereiksi ryhdyttiin.

//sano jos haluut, että laitan tarinan etenee nopeemmin, aattelin vaa että ei haittaa jos säkin haluat "johtaa" keskustelua johonkin. :D

"Auts, koita selvitä Trevorista sitten. Mun pitää keksiä jotain, en nimittäin usko, että viitsin enää näyttää naamaani tunnilla. Siellä menee henki" Naureskelin "Voikohan valinnaisia vielä vaihtaa..? Jos uusi tyttö saisi armoa. Ja kiva" Viimeinen kommentti kuului vastaukseksi siitä, että lusmuiluseurani kelpaisi, jos siis Neal ei joutuisi liikuntasalin vangiksi loppuiäkseen. Sekin saattoi olla mahdollista.

Mitä tykkään tehdä vapaa-aikana? Hm. Paha kysymys. Viimeiset puoli vuotta olin raatanut niska limassa koulukirjojen kanssa, että saisin korotettua arvosanojani tarpeeksi, ja elämä kirjojen ulkopuolella ei ollut sekään niin kauhean hohdokasta: kotona haahuilua, tai puistoissa, kaupungilla. Yksi hyvä puoli yksinäisyydestä oli: lähtiessä ei jäänyt ikävä ketään.

"Kai mä... jos ihan totta puhutaan niin opiskelin ihan hullun lailla ne vikat puol vuotta että sain korotettua arvosanoja ja pääsin tänne. Jos ei opiskelua niin" Tässä kohtaa haparoin vähäsen. Musiikki. Mutta kun siitä ei kerrota kellekään. Mutta mutta toisaalta Neal tuskin lavertelisi/ketään tuskin kiinnostaisi yhden uuden vaihtarin hassu harrastus. "Kirjoja ja musiikkia. Näin tylsästi" Virnistin. "Entäs sinä?"

"Haha jos luulet, että pääset Trevorin tunneilta vaihtamaan pois, saat maksaa kyllä mukavan summa sille. Se tuskin päästää ketään kursseiltaan pois ellei oikeesti oo kuolemansairas" vinkkasin. "Eli eiku vaa murtamaan pari luuta ni eiköhän se sillä" mustahuumorini tuli vähän liiankin selkeästi toisinaan esille.

"Siistiä, että joku jaksaa nähä vaivaa opiskeluunsa, tottapuhuen oma opiskelu ei nyt mitenkään mitalin arvosta oo ollu". "Kirjoja ja musiikkia, kirjat ei niin omaan mieleen mutta musiikki, se on erijuttu" kehtaisinko mainita edes pienoisesta häilyvästä lauluharrastuksestani. "Itseasiassa oon nyt joku aika sitten alottanu laulamisen, sekin ehkä oli pieni virhe. Oon ajautunu aika pahasti just niihin valinnaisiin mitkä ei ehkä sovi" sanat tulvivat ennen kuin ehdin edes miettiä. "Ja sen lisäksi kai vaan kahvi, nukkuminen, kahvi ja lisää nukkumista. Ja sillon joskus, kun Trevor kääntää selkänsä niin saatan hipsiä tonne treenaamaan, vapaamuotonen urheileminen on enemmän mun juttu" nyökkäsin vielä lauseen loppuun, aivan kuin olisin yrittänyt vakuutella itseänikin.

"No just" Nojasin kyynärpäät pöytään ja leuan kämmeniin, Trevor oli siis hirmuista hirmuin eikä päästänyt ketään karkaamaan kursseiltaan, vaikka kiinnostusta ei olisi. "Hankin itselleni jonkun kivan pikku onnettomuuden, siis. Tai kuka tietää, ehkä hurahdan nyrkkeilyyn, kasvatan liian isot lihakset ja ryhdyn ammattilaiseksi" Virnistelin. Ei tule tapahtumaan. No toisaalta, tunti kerrallaan. Jos onnistun laistamaan vaikka joka toisesta niin se ois ihan hyvä.

"Oli vähän pakko, opiskella siis, arvosanat oli ihan hirveitä ja en olisi päässyt pois, jos en olisi parantanut" Kohautin olkiani. "Pois, eikun siis tänne." Korjailin hassuja sanojani. "Enää ei vaan inspaa opiskella yhtään niin paljon. Vaihtarivuosi, ei arvosanoilla ole merkitystä." Vakuuttelin siinä samalla itselleni, että nyrkkeilyn hylkääminen ei olisi suuri synti.

"Ai sä laulat?" Kuulostin varmaan vähän yllättyneeltä. Oma musiikkiharrastukseni rajoittui laulamiseen. Ja laulaminen rajoittui suihkuun, tai yksin kotona olemiseen. Ei koskaan ikinä missään muualla, edes maininnan tasolla. "Minäkin laulan, tai en bändissä tai tunneilla tai mitään. Piilossa." Naurahdin, vähän nolona.

"Niin kai se vaihtarilla on vähän erijuttu" myötäilin, vaikken mistään vaihto-oppilasten kuvioista paljon tiennytkään. Huomasin jo yllättyneestä katseesta, että toinen oli yllättynyt pienestä lipsahduksestani, josta en sen kummemmin mielelläni puhuisi sen enempää. "Joo no tavallaan..äh tai siis joo, siis laulan jos kehtaan" miten vaikeaa olikaan yrittää selittää yksinkertaisia asioita, kun epäsosiaalisena henkilönä sanat sotkeutuivat ja aivot rullasivat liian nopeasti, tai ehkä enemmänkin liian hitaasti. "Eli toi salassa laulaminen on tullut koettua, emmäkään mikään ammatilainen oo, vaan ihan oman huvin vuoksi" katsoin kahvin tiskin takana tikittävää kelloa. "En mä sitä työkseni halua kuitenkaan" jatkoin nyt, kun koko asia tuli puheeksi, ja oli aihe mikä liittyi molempiin edes hippusen.

"Musta tuntuu, että meiän pitäs lähtee kävelee kohta takasi, jos et meinaa myöhästyä tunniltas, olis aika kurjaa jos arvosanas laskis, kun ne vaivalla sillon tänne pääsyyn nostitkin" nostin kahvikupin tarjottimelle, joka oli kulkeutunut mukana pöytään. "Vai aattelitko alottaa kunnon vapaapäivällä näin juhlistamaan koulun alkua?" kysyin vitsillä. "Hei jos sä oot juonu jo kahvis, tai onkohan toi enemmän sokeriliemi, niin mä voin viedä nää tonne" osoitin hyllyä, jokon oltiin koottu kaikki käytetyt tarjottimet siisteihin pinoihin.

"Mutta musiikintunnit on varmaan sitten kivoja, jos siis pääsee tekemään sitä, mitä haluaa. Laulamaan." Nyökyttelin. Itse en ollut valinnut musiikkia samasta syystä kuin tanssikin oli jäänyt - en ollut ihan vielä valmis laulamaan kenekään edessä. Vielä vähemmän hirisevän ja hyrisevän koululuokan silmien alla. "Mitä sä sitten haluat tehdä isona, jos et laulaa?" Kysyin jokaisen viisivuotiaan tavoin, mikä susta tulee isona.

Neil mainitsi kellon, ja minunkin katseeni sinkosi sinne tiskin takana tikittävään aikapommiin. Harkitsin hetken niiltä viimeisiltäkin tunneilta laistamista, mutta päätin sitten toisin. Niinkuin Neil sanoi, ei kannata heittää kaikkia opiskelutunteja hukkaan. Tai hankkiutua useamman kuin yhden opettajan mustalle listalle ensimmäisen kouluviikon aikana. "Pitää kai sitä palata, joo, ja toivoa että äikän ope on vähän vähemmän kamala." Lykkäsin kahvikuppini tarjottimelle, kun toinen kerran tarjoutui viemään sen pois, ja näytin kieltä sille sokeriliemi-kohdalle, en ilkeästi, toivon mukaan vain ilkikurisesti. Entä jos olikin sokerilientä, ainakin se maistui hyvältä. "Kiitos." Kiitin tarjottimen hoitamisesta, ja aloin kiskoa takkia paremmin niskaani, kurkistin varmuuden vuoksi jopa sitä laukunpohjalla uinuvaa kännykkääni, ennen kuin suuntasin ulos. Auringonpaiste kahvilan suurien ikkunoiden edessä kipunoi silmissä ja peilasi itseään ikkunalasista.

Pohdittuamme hiukan pintaraapaisulla tulevaisuuden suunnitelmiamme, kuinka en oikeastaan tiennyt tulevaisuudestani mitään ja että elin vain päivästä päivään tyylillä. "Eipä mitään" sanoin tuttavallisesti ja nostin tarjotimmen, kun Aino oli saanut omansa siihen lastattua. "Vien vaan tän nopsaa" huikkasin, ja lähdin hitaasti kävellen viemään astioita, jotten edes vahingossa pudottaisi niitä. Viimeisenä kaipaisin vihaista ja jo valmiiksi väsynyttä rahastajaa perääni.

"Riippuu varmaan vähän siitä minkälainen päivä maikalla on ollu" viittasin Ainon aikaisemmin mainitsemaan äidinkielen opettajaan. Palasin Ainon luokse laitettuani tarjottimen paikoilleen. "Ainakin on hyvä sää, että jos sut lennätetään ulos luokasta niin eipä ainakaa sää pääse masentaa" siis oikeasti, oliko minun pakko alkaa puhumaan säästä. Olisiko mitään sen tylsempää aihetta, ehkä jos oikein yrittäisin voisin minun aivoillani sellaisen keksiä. "Se äikän maikka on kyllä aika rento, että voi olla et jos vaan hipsii luokkaan vähin äänin niin se antaa asian olla?" mietin ääneen.

//katon samalla super naturalia niin hienosti kirjoitin niin epäselvästi, että oli pakko hiukan muokata tätä minipätkää xD

"Tavoitteena kuitenkin se, että en lennä pihalle tunnilta" Hymähdin. Äidinkielen tunti kieltämättä vähän jännitti - minullehan se olisi vieraan kielen tunti. Toivottavasti ei tehtäisi mitään luovaa, sillä vaikka englantini sujui ihan hyvin, pärjäsin päivästä toiseen, niin runous ei ehkä vielä luonnistuisi. Onnittelin itseäni - olin juuri puhunut Kovinpaljon englantia, ja Neil oli ymmärtänyt. Tai ainakin esittänyt ymmärtävänsä.

Suuntasimme kahvilalta takaisin kohti koulua, matka ei ollut kovin pitkä ja niinkuin Neil sanoi, säässäkään ei ollut valittamista. Takki tuntui vähän liian kuumalta, mutta annoin sen olla, auringonsäteet vääristivät värejä ja kaiversivat näkökenttään valopalloja. Yritin keksiä jotain sanottavaa, sillä matkaa oli vielä, ja hiljaisuus olisi ollut ikävää. "Onko koulussa ketään hyviä tyyppejä..? Tai siis, tuntuu että olen törmännyt vain niihin vähän vähemmän ihaniin. Paitsi Aysha, hän on ihan okei. Eikä sussakaan ole mitään vikaa."

//Eipä mitään, mie kiljun pleikkarille yritän pelata samalla JA olla siirtämäät sotahuutojani Ainon suuhunxD

"Hyviä tyyppejäkö..? No tota rehellisesti sanottuna...en tiedä montaakaan, tai sitten en oo vaan päässyt tutustumaan kehenkään" myönsin. "Varmasti oma syy osittain" jatkoin viedessäni jalkaa toisen eteen. "Niin Aysha, ootteko huonetovereita?" kysyin, ja yritin saada päähäni kuvaa Ayshasta, jota en tuntenut mitenkään erikoisen hyvin. Mieleeni ei tosin paljoa tullut, en tämän kaveriporukkaan kuulunut. "Oma huonetoveri on se Joshua Wingfield, tokalta luokalta", tajusin että minun täytyisi tosissaan harkita aurinkolaseja jos sää sallisi pysyä tälläisenä vielä pitkäänkin. Ravistelin itseni ajatuksistani, ei tässä tilanteessa mitään aurinkolaseja kuulunut ajatella.

"Kannatan kuitenkin että tutustut ite noihin muihin, ei kannata mun sanojen perusteella mitään mielikuvaa luoda" ehdotin, koska pieni ihmisvihainen sisukseni nyt ajatteli kaikista vähän negatiivisesti. "Kaippa sieltä löytyy ihan cooleja tyyppejä, jos siis ne vaan huolii porukkaansa, piirit ku on yleensä aika tiukat" kerroin, vaikka kaippa fiksuna ihmisenä Aino sen itse saattoi olls jo huomannutkin.

"Hah no thänks, vaikka varmaan aika mälsää viettää aikaa tämmösen vätyksen kanssa" naurahdin, kun Aino väitti minun olevan ihan jees seuraa. "Samat sanat" totesin, tunsin velvollisuutta sanoa jotakin positiivista, mutta minä ja muiden kehuminen..eivät oikeen sopineet samaan kuvaan.

Viimeinen mäki alaspäin koulua kohti lähestyi, minä yritin painaa mieleeni mahdollisimman monta hassua puuta ja oudonmallista kiveä, suuntavaistoni ei ollut maailman paras mutta olisi mukava osata kipittää kahvilaan ihan omin avuinkin. Neil selitti vähän vaivaantuneena, että kai niitä hyviä tyyppejä oli, marginaalisesti, mutta käytännössä kaikki olivat vähän idiootteja.

"Joo, olen ollut huomaavinani parikin klikkiä. Ne on siitä ärsyttäviä, koko klikkisysteemi, että vaikka ei kenenkään seura kiinnostais niin pitäis päästä ees johonkin porukkaan." Jos ei ollut suoranaisesti leimattu (urheilijat urheilijoiden kanssa, taiteilijat taiteilkoot keskenään, coolisti oudot.. oudotkoon keskenään.) pitäisi vain valita joku porukka, jota alkaa hännystelemään, siinä toivossa, että saisi joskus vakipaikan ruokalan nimikkopöydästä. Asioita, joita en odottanut innolla. "Aysha on ihan okei, me ei olla huonetovereita. Se adoptoi minut matikantunnilta, ilmeisesti vaihtarilemmikiksi tai jotain" Naurahdin. En ollut ihan varma Ayshastakaan - oliko se tarvinut istumapaikan ruokalassa vai kaivannut ihan oikeasti seuraa.

Olimme jo lähes koululla, joten olin itseasiassa ylpeä itsestäni. Olin selviytynyt juttelemaan täysin tuntemattomalle ihmiselle jopa näinkin paljon. Jo tämän ajattelu sai minut tuntemaan melkoiseksi luuseriksi, normaali ihminen ei edes vaivaisi ajatusta tälläiselle. "No nää klikithän on kaikkialla, ei niistä eroonkaan pääse." Tunsin kuinka sisäinen demonini alkoi pikkuhiljaa ottaa tulta, kun alettiin puhua klikeistä. "Aika mahdotonta niitä pois on kai saada" tuumailin ja katselin jo muutamia pihalla nuokkuvia oppilaita. "Etköhän sä tuu sulautumaan porukkaan ihan hyvin..tietenki ellet sitten taho erottua" yritin piristää Ainoa, jota ei varmasti auttanut klikeistä puhuminen nyt, kun oli täysin uusi oppilas. Huomasin, että olin automaattisesti alkanut kävellä nopeammin mitä lähemmäksi koulua olimme tulleet.

"Tuskin sä myöhässä vielä olet" Koulun kello näytti paria minuuttia vaille. "Kannattaa pitää kiirettä kuitenkin, ei sitä tiiä kuinka aikasin ne sinne luokkaan tupsahtaa" kävelimme muutamien oppilaiden ohitse ja melkein olisin voinut vannoa katseiden kääntyvän selkääni murhaavasti. "Niin...jos sä tarttet jotain apua luokkien löytämisessä tai muuta, tuu nykäsee vaa hihasta" vaikka varmaan mielummin Aino kysyisikin Ayshalta, oli tämä viimeisiä keinoja ilmaista, että ei minua mitenkään hänen seuransa haitannut.

Koulurakennus piirtyi aika nopeasti katseeni alle, joitain oppilaitakin jo, vaikka yritin tarkastella useankin kasvoja en onnistunut tunnistamaan yksiäkään. No, ehkä asia korjaantuisi vielä kun päiviä kuluisi. Neil selitti klikeistä, puhui varmaan pidempään kuin kertaakaan aiemmin kahvilintsaustuntimme aikana. Nyökyttelin päätäni sanojen tahtiin. "En.. ole ihan vielä päättänyt" Naurahdin, kun Neil arvaili, yritinkö erottumaan joukota vai sulautumaan massaan. "Edellisessä koulussa asiat olivat aika Jännästi. Tänne tullessani ajattelin, että voisi olla Normaali, mutta... Ehkä minä en ala nyt avautumaan." Lisää naureskelua, tarrasin jo koulun ulko-oveen.

"Hyvin tässä ehtii, joo. Säkin varmaan menet tunnille. Kiitos kahviseurasta" nyökäytin päätäni, ja yritin kerrata päässäni koulualueen karttaa, äidinkielenluokka, äidinkielenluokka... Toivottavasti en törmäisi Trevoriin käytäväharhailuillani. "Ja kiitos, saatan hyvinkin nykiä" Jopa hymy onnistui lauseen loppuun, ihme ja kumma.

Kiitokset peliseurasta, tää loppuhan ei enää varsinaisesti kahvilaan kuulunu mutta väliäkö sillä :'D. Hei, jos tulee jotain ideoita ropettamiseen niin laita vaikka yksityisellä, minä teen omasta puolestani saman? ^^ Kiitos aktiivisuudesta muuten, vastait aina tosi nopeesti ja hyvin noihin mun hiukan "ei sisällä itseasiassa mitään"-pätkiin. Lisäsin muuten sulle kaappiin hiukan "kiitosta" roolipelauksesta, ellet vielä huomannu!